3. tammikuuta 2015

Lahjoja & Ostoksia

IMG_7113 IMG_7122 IMG_7127 IMG_8577 IMG_7152 IMG_6651 IMG_7183 IMG_7195 IMG_8617 IMG_7204 IMG_7213
Heipsan!
Kyselyä tälläisen esittely postauksen perään on tullut paljon. Tänään sain vihdoin lahjojen & ostosten kuvaus session tehtyä. Sen jälkeen laitoin hihat heilumaan, jotta sain ne vielä näinkin myöhään illaksi julkaistua teille. 

Tukholmasta ennen joulua mukaani tarttui mm. Hollisterin neule ja nahkahame, jotain ihanaa ja pehmeää Louis Vuittonilta, treenivaatteita Satdiumista ja h&m:stä, Mangon pitsishortsit kesäksi, oranssit bling bling korvakorut ja kaulakoru h&m:stä sekä Zaran housut.
Värikäs takki taas löytyi turusta muutama päivä sitten :)
Ostokset nyt joulun aikoihin oli todella suuret. Yleensä kun olen sääteliäs ja hyvin tarkka ostoksista ja rahankäytöstä. Myönnän että aluksi kauhistutti hieman tuo shoppailun määrä, mutta jälkikäteen olen super tyytyväinen. Kaikki ostokset on päässyt heti käyttöön, eli ei ollut turhaa! 

Tänä vuonna joulupukin paketeista paljastui paljon ihania juttuja. Poiketen aikaisemmisa vuosista, jolloin periaatteena on ollut yksi isompi juttu kamera, tietokone tms. ja joitain pienempiä. Nyt itselläni ei kuitenkaan ollut mitään suurempaa tarvetta, joten lahjoja oli useampi pienempi. Osa löytyi toivelistalta, mutta jotkin olivat aivan odottamattomia yllätyksiä! <3 Lahjapaperien repimisen jälkeen käteen jäi mm. paketti Hermekseltä palataan siihen myöhemmin, Niken treenivaatteita, paljon Victoria's Secretin kosmetiikkaa pelkkää rakkautta, kiitos siskolle, Uggit, Keittokirja, Meikkejä, Korvakorut, Michael Korsin vyö ja ihana Calvin Klein + Tommy Hilfiger yökkäri setti!

-JK-

6 kommenttia:

  1. Anonyymi3/1/15

    Voi vitsi, ihania juttuja. Tuntuu kyl melko leuhkalle noi sun ostokset ja lahjjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekkin tosi yllättynyt lahjoista, varsinkin kun olen tottunut aina saamaan josain ns hyödyllistä ja tärkeää kuten viime vuonna sain kameran. Mutta Ihanaa että tuttavat ja vanhempani ovat panostaneet lahjoihin joista oikeasti pidän!

      Poista
  2. Anonyymi4/1/15

    Onko nahkahamekin hollisterilta?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/1/15

    Millainen se Tukholman uusi vs myymälä on? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva. Hieman laajempi valikoimaltaan kuin lentokenttien myymälät, mutta ei kuitenkaan läheskään samanlainen kuin oikeat kaupat. Paljon tuoksuja ja kosmetiikkaa sekä hieman alusvaatteita ja muita juttuja. Toivottavasti havainnollisti edes hieman :)

      Poista