29. elokuuta 2014

Cafe Carre

IMG_9112 IMG_9810 IMG_9821
IMG_9813 IMG_9816 IMG_9817 IMG_9811 IMG_9818 IMG_5156 IMG_9814
Heipsan!
Tällä viikolla kirjoittelut on jäänyt vähemmälle. Syitä siihen on monia, kuten mietiskely blogini nimen suhteen. Eilen tein kuitenkin päätöksen ja muutin nimen JulijaKatariinaksi, koska mielestäni se kuvaa blogiani enemmän, kun Mysweetlife. Kommentoikaa mitä tykkäätte :) 
Myös kiire koulun ja pakkaamisen kanssa on ollut joka päivien tapahtumaa. Pakkaamisesta puheen ollen, lähdettiin eilen noin 20 hengen ryhmän kanssa laivalla Tukholmaan ja nyt matkamme jatkuu bussilla Göteborgiin. Huomenna sieltä sitten Aarhuusiin, jossa vietämme seuraavat 4 päivää pohjoismaisessa leirikoulussa. Jännittävää! 

Tiistaina päivällä avattiin kirjaston edessä olevalle Suurtorille Tårgetin viereen uusi Cafe Carre. Nimestäkin päätellen siis pieni kahvila. Olenkin siellä jo pari kertaa käväissyt. 
Pitäjä on ystävällinen, sisustus on viihtyisä ja tarjolla on juotavia ja ihanan näköisiä, ja kuuleman mukaan ihanemman makuisia leivoksia & pieniä suolaisia. 
Carresta saa ostettua evästä vaikka kesä picnikille ja heillä on myös Take Away! 
Käykää viikonlopun kunniaksi testaamassa uusi paikka, You'll Love It! :)

5 kommenttia:

  1. Anonyymi30/8/14

    moikka, onko sulla vaatteita, kenkiä tai laukkuja joista haluisit eroon? sillon mä saattaisin olla kiinnostunut ostamaan ja voisin vaikka lähettää sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi30/8/14

    tai ois kiva jos pitäisit blogikirppiksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm voisin mietti sellaista... Olen itseasiassa vaannut itselleni kunnon kirpputori pöydän turusta, voisin sen vaikka linkata tänne niin voit tulla sinnekkin käymään :)

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallisen näköinen kahvila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tällä hetkellä ehdoton lemppari! :)

      Poista