14. toukokuuta 2014

THE 20/20 EXPERIENCE

Kylläpä aika vierähtää nopeasti. Muistan vieläkin kun viime syksynä ostimme Ellenin kanssa liput Justin Timberlaken Helsingin keikalle. Silloin tuntui ihan ikuisuudelta kun lipussa luki päivämääränä 12.5.2014. Maanantaina se päivä kuitenkin koitti.
Lähdettiin suoraan koulun jälkeen äitini kyydillä Helsinkiin. Siellä käytiin syömässä vapianossa. Söin todella hyvän basilikapastan ja ellen otti pizzan. Ruokailun jälkeen lähdettiin Aleksanterinkadulle missä käytiin muutamassa kaupassa, ennen kuin päädyttiin jonottamaan Starbucksiin. Sieltä suuntasin kuuman teen ja Ellen kylmän Caramel Frappen kanssa Espan puistoon. Siellä räpsittiin muutamat kuvat ennen kuin äitini poimi meidät kyytiin ja kulejetti Hartwall areenalle.
Tämä ei ollut minulle ensimmäinen Timberlaken keikka, nimittäin olen ollut vuosia sitten Göteborgissa yhdessä hänen konsertissaan. Minulla oli ainakin aika kovat odotukset, enkä pettynyt yhtään. Konsertti oli kerrassaan mahtava! Ihmiset olivat fiiliksissä, musiikki oli hyvää ja lavaesitys hienoa.
Ilta venyi todella pitkäksi ja olimmekin aika myöhään yöllä takaisin Turussa, mutta päivä oli sen arvoinen! :)



IMG_5313 IMG_5341 IMG_5297 IMG_5366 IMG_5344 IMG_5334
Paita BikBok / Takki Zara / Housut Dr.Denim
Kengät Nike / Laukku Louis Vuitton / Huivi Burberry
IMG_5364 IMG_5322 IMG_5687 IMG_5675

6 kommenttia:

  1. Anonyymi14/5/14

    Vitsi olisin halunnut tuonne keikalle! :(

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14/5/14

    Voisitko postailla lisää niitä sun ihania aamiais ja ruoka kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15/5/14

    onko joku tossa vimpassa kuvassa facetimessä ? XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan huomannu! Mutta siis näköjään on xd

      Poista