23. toukokuuta 2014

HELLETTÄ, TET & HERNEITÄ TORILTA!

Hui hai!
Alkuviikkoni vietin Helsingissä. Siellä minulla on 3 päivän tetti jonka suoritin Norrics Cosmetics liikkeessä. Oli todella kiva saada nyt jo tälläinen lyhyt työkokemus. Päivien aikana järjestelin meikkejä, purin varastoa ja kävin kiertämässä helsingin Stockmannin ja Sokoksen Joe Blasco myyntipisteet. 
Minulle kävi niin hyvä tuuri, että helle-aalto suomeen tuli juuri ennen Tet-päiviäni. Siispä kävin päivittäin hakemassa torilta tuoreita herneitä tai mansikoita, joita herkuttelin rannassa istuskellen.
Maanantaina juoksentelin ympäri intersportteja ja stadiumeja kun etsiskelin itselleni kesäksi uusia treenivaatteita. Niitä löytyikin ihan reippaasti…
Tiistina menin työpäivän päätteeksi kummitätini kanssa Stockmannin yläkerran kultaliikkeeseen valitsemaan minulle rippiristiä. Ristin löydyttyä menimme Mamma Rosaan syömään. Söin herkullista paahdettua ankanrintaa appelsiinikastikkeessa couscous pedillä :) Sen jälkeen suuntasin isovanhempieni kanssa katsomaan oopperaan balettiesitystä.
Keskiviikkona ehtisin käydä työpäivän jälkeen syömässä, ennen kuin hyppäsin bussiin. 
Tänään kävin avaamassa maauimala kauden samppalinnassa, jonka jälkeen lähdettiin äidin kanssa mökille. Nyt istuskelen auringon laskussa terassilla. Aurinkoista viikonloppua teille! <3
ps. pics from London are coming ;)
IMG_5642 IMG_5646 kuva 1 IMG_5300 IMG_2189

2 kommenttia:

  1. Anonyymi24/5/14

    oii, millaseen ristiin päädyit? :) ja tervetuloa tänne mökkeilemään :) xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyin todella yksinkertaiseen Kultakultaiseen ristiin. Lupaan laittaa siitä sitten kesällä kuvan :) Kiitos kiitos :D

      Poista