21. maaliskuuta 2014

FIRST SPRING DAYS IN STKHLM

Hejssan Älsklingar!
Viikkoon ei musta olekkaan kuulunut. Viime viikonlopun vietin ihanan keväisessä Tukholmassa. 
Lähdettiin perjantaina koulun jälkeen koneella kohti Arlandan lentokenttää. Uskomatonta, että lentoaika Turku-Tukholma välillä oli vain 30min jonka lisäksi kone lähti jopa 15min etuajassa!
Illalla lähdimme kävelemään keskustaan ja kävimme syömässä Intialaisessa ravintolassa :P
Lauantai aamulla Päätimme äidin kanssa lähteän jo ennnen 8 lenkille Haga-Puistoon. Lenkkiä ennen vain Celsius ja sitten menoks. Ulos päästyämme pelästyimme, kun räntää satoi kaatamalla ja tuuli oli aivan karmea. Siinäkö se Tukholman takatalvi sitten oli? Ilmasta huolimatta juoksimme reippaaan 60min lenkin, jonka jälkeen nautimme ihanan aamiaisen auringon alkaessa paistaa ikkunasta. 
Koko lauantain kävelimme kaupungissa äidin ja isosiskon kanssa. Kierreltiin kauppoja & tutustuttiin uusiin kaupunginosiin. Kävin ujona fanina moikkaamassa Angelica Blickiä, River Islandin avajaisissa.
Myöhemmin iltapäivällä menimme keskustassa olleeseen Kiinalaiseen Buffettiin syömään. Ai että kun buffetissa oli ihanaa ruokaa! <3 Hyvän ruuan jälkeen suuntasimme masut täynnä elokuvateatteriin, jonne meillä oli varatut liput leffaan Saving Mr. Banks. Leffassa käynti Ruotsissa oli jotain ihan erilaista kuin suomessa. Aivan mahtavaa! :)
Ostospostausta ja muita kuulumisia mitä ei kyllä tällä htekellä kauheasti löydy ainakaan positiivisena Tulossa huomenna! :*
IMG_2912 IMG_3073 IMG_3058
Jeans Hollister / Shirt H&M / Sweatshirt Mango / Bag Louis Vuitton / Coat Zara 
IMG_3018 IMG_3022 IMG_3035 IMG_2988 IMG_2991 IMG_2947 IMG_3025 IMG_2964 IMG_3057.jpg IMG_3059 IMG_3080
<3 Julija

10 kommenttia:

  1. Anonyymi22/3/14

    Wautsi kuinka upeita nuo lentokentällä otetut kuvat susta! <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22/3/14

    Apua sä näit angelica blickin :o Oon super kateellinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih niin näin, se oli kyllä mahtavaa! :)

      Poista
  3. Anonyymi22/3/14

    leffaan tukholmassa... Kuulostaa omalla tavallaan hauskalta ja pelottavalta :D Ymmärsikö siitä mitään? Jos menisin tälläisellä kasin ruotsin kielellä niin pärjäisinköhän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuulosti mustakin vähän pelottavalta aluksi.. Mutta se oli todella kivaa :) Todellakin pärjäät! Ensi kerralla kun menet ruotsiin, ni leffaan vaan :)

      Poista
  4. Anonyymi22/3/14

    Oot ihan hurjan kaunis! :) koska sulla on konfirmaatio ja tiiätkö jo millaisen mekon aiot ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Mulla on konfirmaatio kesäkuun lopussa ja itseasiassa niinkuin uusimmassa postauksessa kerroin, niin mulle taisi löytyän jo mekko :)

      Poista
  5. Anonyymi26/3/14

    Oot aivan super ihanan oloinen ja muutenkin upee! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan piristävästä kommentista! :) <3

      Poista