26. maaliskuuta 2014

BALLROOM DANCE FINNISH CHAMPIONSHIP

Viime viikonloppu kului tanssahtelevissa merkeissä! Perjantaina käväisin äidin ja isin kanssa Tintåssa lounaalla. Taas kerran perjantaipihvi, taas kerran aivan loistavaa! <3 Lounastamisen jälkeen lähdettiin äidin kanssa sovitusti etsiskelemään minulle rippimekkoa. Tarkoitushan oli siis vain kierrellä, mutta kyllähän niitä tuloksiakin jo tuli :) Mukaani tarttui jotain aivan erilaista kuin oli ajatellut... En kuitenkaan paljasta enempää, sillä pidän teitä jännityksessä vielä.
Illalla serkkuni laittoi viestiä, että hän oli turussa hänen äitinsä, tanssiparinsa ja hänen äitinsä kanssa. He olivat tulleet etukäteen seuraavan päivän Vakiotanssien SM-kisoja varten ja yöpyivät Julia hotellissa. Nähtiin sitten illalla kahvittelun merkeissä. 
Lauantai aamulla harmittavasti Serkkuni tanssiparille oli noussut kuume. Kilpailut jäivät sitten pitkän valmistautumisen jälkeen heiltä väliin. Käytiin kuitenkin serkkuni kanssa aikaisin kävelyllä ja päivitettiin kuulumiset. Päivällä nelly liittyi seuraamme ja kävimme Stockmannin Buffetissa lounaalla. Myöhemmin siirryimme isona porukkana Raisioon katsomaan kilpailuja. Paikanpäällä oli hirveästi ihmisiä ja oli ihana nähdä kaikkia tuttuja. Kilpailut oli täynnä ihanaa pukuloistoa ja strasseja ja Glitteriä oli joka puolella. Tunnelma oli kohdillaan! <3
IMG_3336 IMG_3404 IMG_3372 IMG_3349 Kuva outfitti IMG_3381
<3 Julija

6 kommenttia:

  1. Anonyymi26/3/14

    Wautsi mitä kuvia! Ja oot ihan mielettömän kaunis! <3 :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi26/3/14

    Voitko edes kertoa, että missä kaupoissa kiertelitte etsimässä mekkoja, kun itsekin on asu konffikseen hakusessa, ei mulla oot vielä hajuakaan mistä sitä voisi etsiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotikuu ja joitain muita turun juhlapuku liikkeitä, kannattaa googletella :)

      Poista
  3. Anonyymi26/3/14

    Koska sulla sitten on konffis, kun oot mekonki jo hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konfikseni on kesäkuun lopulla... ja siis tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut ostaa mekkoa vielä :D saa nähdä, että tuleeko mieli vielä muuttumaan. Toivottavasti ei :)

      Poista