30. syyskuuta 2013

MY NEW BEAUTY!

En ollut aluksi varma, että teenkö aiheesta ollenkaan postausta. Mutta päädyin siihen, että haluan sen tehdä ja törmäisitte siihen kuitenkin täällä blogin puolella niin miksi ei. Niinkuin kuulitte niin pieniä ostoksia ei mukaan tarttunut yhtään viikonloppuni aikana, muttä kyllä silti jotain tuli ostettua... Olen viimeiset 2-3 vuotta unelmoinut Louis Vuittonin Neverfull MM laukusta Damier Ebene kuosissa. Siitä lähtien olen säästänyt tähän rahaa, mutta aina kun rahat on ollut kasassa niin olenkin laittanut ne tilille. Nyt sitten viime jouluna päätin että kun juuri olin tyhjentänyt syksyn rahat tilille, niin alan taas kerämään rahaa tähän. Ja kun kesänlopuksi laskeskelin säästöjä, niin siinä oli sitten tullut kerättyä reilusti enemmän. Kun pariviikkoa sitten laitoin nimeni tuohon puolimaraton ilmoituslomakkeeseen, niin päätin että sen ostan itselleni juoksun jälkeen palkinnoksi. Joten perjantaina viimein astelin äidin ja isän kanssa tuosta Helsingin Louis Vuittonin liikkeestä sisään ja ostin unelmani!<3 Päätin ottaa siihen myös suoraan pienenä lisänä nuo omat nimikirjaimeni. Ps. pahoittelen kuvien laatua, mutta nyt alkaa taas se aika vuodesta kun on kovin vaikea löytää kunnon valotusta kuvien ottamiselle... IMG_4600 IMG_4370 IMG_4375 IMG_4345 IMG_4603 IMG_4344
IMG_4278
<3 Julija

10 kommenttia:

  1. Anonyymi30/9/13

    Äääh ihana! <3 Haluaisin itsekkin niin kovin tuon Lv:n laukun! Ihana idea muuten ottaa siihen nuo omat nimikirjaimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! <3 Nuo kirjaimet tuovat kivasti pienen lisän laukkuun :)

      Poista
  2. Kelpais mullekki :)! http://itsyourstoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Toi on nii ihana ja toi kuosi on sul just bueno ;-*

    sweetascupcake-liia.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Anonyymi30/9/13

    Mitä toi laukku maksoi noin suurinpiirtein, kun en löydä mistään sitä hintaa euroina, ja suomen hintaluokassa :) en muuten tiennytkään että siihen voi ottaa lisäksi omat nimikirjaimet, kysyn vielä että kuinka paljon se lisäys maksaa... ;) olet myöskin hurjan kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se maksoi 665€ Kannattaa aina katsoa hintoja hollannin sivuilta ja lisätä siihen 5-10€ yleensä se on lähin :) Kirjainten lisäys on ilmainen ja sen voi ottaa joko laukun ostettaessa tai sen voi hankkia myöhemmin :) Kiitos paljon ihana ano <3

      Poista
  5. Kelpais omaanki hyllyyn! Ihana laukku ja kiva postaus:)


    katsojat tervetulleita ♥:
    http://viivijosefiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista