20. joulukuuta 2014

Rainy Stockholm

IMG_8326 IMG_8551 IMG_8393 IMG_8374 IMG_8345 IMG_8461 IMG_8540
Vietin siskoni luona Tukholmassa mukavat päivät. Sää oli todella surkea, eikä kuvasaldo sen takia kasvanutkaan kauhean suureksi :( Yhden illan vietimme elokuvissa, jossa kävimme katsomassa Hobitin. Muina päivinä mm. kävin aamulenkillä Djurgårdenin rannassa, kävelimme Gamla Stanissa ja kävimme siellä joulumarkkinoilla sekä kiersimme kaupungilla kaikki mahdolliset Drottninggatanin  & muiden katujen kaupat, mukaan lukien NK:n, sekä uuden Victoria's Secretin. 
Ruokapuoli oli päivien aikana suuntautunut ihanasti Itään... Ensimmäisenä päivänä Susheja, toisena kiinalaista ja kolmantena päivänä aivan fantastisen hyvä Thaimaalainen Buffet! :)
Tein mielestäni super ihania ostoksia! Alun perin en mitään erikoista lähtenyt etsimään, eikä näin lähellä joulua muutenkaan pitänyt oikein mitään ostaa. Kun kaupungille sitten lähti siskon kanssa, niin shoppailu fiilikset olivat niin hyvät että en voinut vältellä kauppoja. En kuitenkaan tuomitse itseäni, sillä olin ansainnut pienen palkinnon ahkerasta syksyn opiskelusta!
Eilen aamulla heräsimme 4 aikoihin  ja suuntasimme lentokentälle. Nyt istuskellaan Lapissa mökin lämpimällä sohvalla vanhempien ja isovanhempien seurassa :) Ihanaa nähdä ikkunasta puhtaan valkoista lunta!! 

-JK-

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! <3 :-)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi21/12/14

    Ihana Tukholma! Sä näytät nois kuvis niin upealta! Laitathan joulusta kans päivityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Voi kiitos paljon! :) teen koko jouluajan postausksia!

      Poista